sound of music

Mukavaa kun aurinko on täällä sillä tuntuu että kesä on lähellä! On ollut mukavaa aikaa, vaikka samalla myös stressaavaa ja kiireistä. Oltiin viikko sitten Raahessa käymässä. Oli Välkkeen kanssa esiintyminen ja samalla pääsi käymään kotonakin! Meidän äiti ja isi on vaan oikeasti jotain maailman parasta ja sitä oon ihmetellyt monet kerrat täällä Helsingissäkin. Kaikkien sairauksien, harmien ja vastoinkäymisten keskellä rakkautta riittää niin suuresti meille lapsille, kuin kaikille jotka meille vaan tulee. Vaikka ei olla fyysisesti läsnä, niin tiedän että he kantavat kyllä ajatuksissaan. Miten koskaan ite pystyisin moiseen? Kotona on niin mukava käydä!

Helsinki on kyllä kans kiva. Olin viime viikon kuumeessa ja nyt on paljon rästissä hommaa. Koulu vie yllättävän paljon aikaa! Eilenki oli Sannan luona 8 tuntia tekemässä transkriptiota, huh. Ollaan tässä haaveiltu uudesta kodista. Kyllä tässäkin kodissa on tämä 1 ½ vuotta eletty, mutta alue on aika pelottava ja karu. Eikä tämä kämppäkään ole niin mahtavassa kunnossa tai tosiaankaan kaunis. Katsotaan nyt miten käy!

Elina on Roomassa niitten äidin kanssa ja voin kertoa että olisin enemmän ku mielellään mukana! Ois mahtavaa päästä ulkomaille tai pitää muuten vain LOMAA, meillä ei oo tuolla koulussa syyslomaa eikä talvilomaa, Pääsiäisenki oon töissä! En tiiä oonko maininnu asiasta, mutta oon alkanut pitämään parille nuorelle naiselle laulutunteja ja vedän myös kuoroa Kauniaisten Raamattuopistolla! Tykkään näistä ihan älyttömästi, eli ehkä sittenki opiskelen semmosta alaa mistä saan mieluisan ammatin! JES!

Helsinki yllättää, todellakin. Viime vuonna marisimme ystäväni Juhon kanssa, kuinka kaipaamme pohojoseen ja kuinka Helsinki ahistaa. Viimeiset viikot taas täällä uudella kotipaikkakunnalla on antaneet kaikenlaista uutta ja jännittävää ja ollaan oltu Juhon kanssa molemmat ihan pihalla siitä miten paljon Helsinki on yllättänyt. Sunnuntaina oli Terin ja Johannan kihlajaiset Johannan vanhempien kotona Espoossa. Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä niin paljon aitoja hymyjä ja onnellisuutta. Laulettiin siellä myös Haavan kanssa, mutta ei välillä meinannut tulla mitään ku meitä vaan niin paljon nauratti. Haava on siis tää meijän lauluyhtye, joka on meijän koulun kurssi ja siinä on Mirkku, Juho, Teri ja minä. Se on tosi mukavaa ja ollaanki lähdössä keväällä tekemään pieni kiertue meidän jokaisen kotipaikkakunnille ja kirkkoihin, joissa pidetään pääsiäisaiheiset konsertit. Haava on yks suuri kiitoksen aihe. Ei pelkästään laulun ja sen soinnin ja helppouden takia, vaan näiden ihmisten vuoksi. Aivan käsittämätöntä löytää uusia ystäviä täältä ja vielä semmoisia joiden luota ei halua lähtä pois ollenkaan. Yks ilo on myös se, kuinka taitavien musiikkojen kanssa saa tehdä yhteistyötä. Lauantaina oli Mikan mummon, Ainon, 80-vuotisjuhlat. Siellä oli mun kavereita soittamassa ja oli muutenki tosi kivat juhlat, Mikan koko perhe oli Raahesta paikalla ja Katin viishenkinen poppoo oli meidän pienessä kaksiossa yötä.

Muistan ku meidän häissä monet puhui siitä, että ku lähetään nyt Helsinkiin niin meitä revitään siellä moneen suuntaan ja paikkaan. “Muistakaa antaa aikaa myös itsellenne ja toisillenne.” Sillon mietin että mitä ihmettä, mehän varmaan kyhjötetään kotona kaikki illat. Nyt sitä huomaa, että on koko ajan kiire jo ihan koulun puolesta. Väsymisen merkkejä on rankasti näkyvillä, kun oon ottanut monenlaisia työjuttuja vastaan, että saa rahaa ja kokemusta. En oikeen tiedä mistä päästä hellittää. Parhaiten tän huomaa siinä, etten aamulla millään jaksa lähteä kouluun, vaikka jaksan herätä, ja ku oon koulussa en jaksa lähteä sieltä kotiin.

Ajattelin, että urheilu vois piristää ja auttaa tähän väsymykseen. Nyt oon intoa puhkuen katsonut netistä kaikkia mahdollisia urheilupaikkoja ja -mahdollisuuksia. Yliopistoliikunnan aikataulut ei mee yhteen meidän koulun aikataulujen kanssa niin se on sitte pois sulettu. Oonko valmis maksamaan 60 euroa kuussa ja sitoutumaan siihen vuodeksi? Uskon että urheilu on sen arvoista, tottakai. Mistä mää revin aikaa sille, hmm. Lenkille en tällä asuinalueella uskalla lähteä, tällä hetkellä kotijumppavideot on vieneet voiton, mutta kuka niitäkään aina jaksaa? Pitäis siis vaan tehdä päätös mihin panostaa ja minkä verran, ei parane kyllä valittaa ku on niin paljon mukaviakin juttuja täällä! 60 euroa vois saada ku ottas jonkun työn lisäksi, mutta sitte siihenki menee taas aikaa. Mietittiin Mikan kanssa mitä kaikkea vois tehdä ku ois es normaali-ihmisen tulot.  Eilen kuulin viisaan lauseen “Älä ole kateellinen niille, joilla on jotain mitä haluaisit, jos et ole valmis näkemään samaa vaivaa kuin he sen eteen”  Että nyt vaan opiskelemaan niin kyllä se työelämäkin vielä koittaa! Ja hyvänen aika, Suomessa saa opiskella ilmaiseksi ja valtio maksaa vielä vuokran ja ruokaakin.

Oo! Aurinko paistaa ulkona, pitää alkaa lähtemään kouluun ja sitten onki pitkä päivä edessä!

Nimenomaa. Suurinosa elämästä on meidän arkea ja tuntuu että mun lisäksi niin iso osa ihmisistä elää niitä juhlia varten. Hyvä tavoite tälle vuodelle on löytää se ilo tästä arjesta ja ainakin tällä viikolla se tuntuu siltä. Eilen kutsuttiin kihlapari Johanna ja Teri meille syömään kihlojen kunniaksi ja tänään on tulossa vieraita pelailemaan lautapelejä ja muita. Tajusin että en voi odotella, että kaikki muut järjestää mulle tekemistä. Ihmiset kyllä innostuu ku niitä innostaa. Se on mukavaa. Koulukin alkaa mukavan rauhallisesti, sillä osa kursseista alkaa vasta parin viikon päästä. Nyt on jopa tämmösiä kunnon vapaa-aamuja, että voi vaikka syödä banaanin, juoda teetä ja lötköttää vain rauhassa koneella. Mikä hieno hiljaisuus.

Joululoma oli riemun, kiireen ja rauhan sekoitus. Tässä jotain tiivistelmää :

 :) Paluu Raaheen, joulutunnelmaan, kotiin äidin ja isän luokse.
 :) Välkkeen joulukonsertti.
 :) Sukulointi puolin ja toisin.
 :) Musiikkivierailu perheen kanssa Siikajoen palvelutalossa. Tästä alkoi JOULU!
 :) Jouluaatto ja sen oma juhlantuntu. Käytiin molempien perheiden luona, saatiin kahdesti syödä ja nähdä joulupukki. Kirkossa kiva rauhoittuminen.
 :) Tapaninpäivän kohtaamiset, kivat Jenni, Nina ja Jutto.
 :) Lautapelit. Rakkaan veljen harrastus, josta saatiin myös oma osamme lomalla. Oli mukava pelailla kotona ja kaikki huipentui lautapeli-iltaan, jossa oli kymmeniä nuoria pelaamassa eri pelejä eri pöydissä.
 :) Musiikki. Harjoittelu ja kuuntelu.
 :) Ihmiset. Tuli kohdattua niin monia ihmisiä loman aikana. Tärkeitä hetkiä, katseita ja hymyjä.
 :) Elokuvat, kunnon löhölomaan kuuluu elokuvat. Tuli katottua monta ja opittua myös eri näyttelijöitä
 :) Terveyskeskus. Täällä tuli vietettyä useita useita tunteja, kun armas aviomieheni urheili niin kovaa, että nivelsiteet ei kestäny.
 :) Marko ja Elina.
 :) Meidän jutut! Saatiin kuin saatiinki koko porukka koolle ja vaihdettiin kuulumiset lapsuuden ystävien kanssa.
 :) Shoppailureissu Ouluun kera Katin.
 :) Mikan sisarukset ja sisarusten lapset.
 :) Urheilu, uudet jumppavälineet ja jouluähkyn taltuttaminen.
 :) Uuden vuoden juhla äitin ja isän kanssa.
 :) Nuoren seurakunnan leiri kultalassa.
 :) Lauluesiintymiset.
 :) MIKA <3

Siinä jotain, toivottavasti en unohtanut mitään oleellista ja tärkeää. Helsinkiin oli helpompi palata kuin ennen, sillä tiesin täällä odottavan mukavan koulun ja mukavat ihmiset. Silti oli melkoista luopumisen tuskaa ja kyyneleitä, kun äiti ja isi jäi Raaheen.

Ai niin! Oli kerrassaan nopea junamatka, kun Eeva ja Reeta tuli meidän kanssa samalla junalla. Pelattiin Tampereelle asti Party Aliasta, joka tuntui olevat joululoman kuumin peli. Aika meni älyttömän nopeaa hyvässä seurassa, pelatessa ja nauraessa. Eeva ja Reeta on myös niin ilmiömäisiä ilmaisun ammattilaisia, että suu auki välillä sai seurata Alias-osaamista!

Tervetuloa kevät ja aurinko, on jo ikävä.

Joulua odotellessa tajusin, että on ihan hyvä päivittääkin välillä. Ystäväni Sanna on jo useampaan otteseen vihjaillut blogin päivittämisestä, joten ole hyvä tyttö, tässä tulee jotain.

Helsinki on antanut tänä syksynä tosi paljon ja sen vuoksi joululomallekin lähtee hymy huulilla. Paljon kivaa on ollut koulussa ja kotona. Monta syksyä oon ajatellut että on ollut rankkaa ja ikävä, mutta tänä syksynä voin kyllä ajatella että on ihan huippua ja aika on kulunut kuin siivillä, kun tekemistä on riittänyt joka päivälle. Vietän nyt ensimmäistä kokonaista vapaa päivä, ja lähes yksin, kun Mika on lukenut koko päivän tenttiin tuolla toisessa huoneessa. Pitäisi tehdä muutama rästiin jäänyt koulutehtävä, mutta kotijumppavideo ja tuotantokauden viimeinen Pako taitaa voittaa koulutehtävät tänä iltana.

Oon kaikin mahdollisin keinoin jouluihminen. Oon kulkenut muutaman päivän jouluiset vaatteet ja tonttulakki ylläni koristellut kodin jo joulukuun alussa joulukoristeisiin. Vaihtaisin jouluverhotkin, jos sellaiset vain omistaisin. Opiskelubudjetti rajoittaa hieman hössöttelyäni. Vietettiin Sunnuntaina pikkujouluja raahelaisvoimin Kokoilla ja niitten koti oli niin lämpöinen, kaunis ja jouluinen! Oih. Meidän oma koti taas alkaa täyttyä joululahjoista. Onneksi saatiin sukulaisapua tavarankuljetuksessa Raaheen! Itse lähden jo torstaina kohti Raahea ja alkaa tiukka harjoittelu Välkkeen joulukonserttia varten. Tervetuloa vaan kaikki! 20.12. Lauantaina, klo 18.00!! Nykymuodossaan Välkkeeseen kuuluu : Maria Vinberg, Ella Moilanen, Elina Sivonen ja mää. Ulkona sataa myös lunta, jee!
Kun menee ostoksille täällä Helsingin Stockmannille, kävellessä rautatieasemalta Stokkalle, ei voi välttyä näkemästä sitä ihanaa joulutunnelmaa mikä on Aleksanterin kadulla.

Paljon mielessä on ollut myös Teri ja Johanna, jotka lähti 1. päivä Australiaan yli kuukaudeksi. Teri ja Johanna on meidän ystäväpariskunta täältä Helsingistä, joista on tullut meille tosi läheisiä. Teri on asunut Australiassa ison osan elämäänsä ja nyt Johanna pääsee näkemään ne Terin lapsuuden maisemat! On vaikea edes kuvitella sitä kaikkea mitä he matkaltaan saavat. Jos satutte lukemaan tätä, niin oikeen ihanaa joulua myös Australiaan.

On vaikea tajuta miten paljon mukavia hetkiä elämään mahtuu.Viikonloppunakin oli mahtavat häät, joissa olin Mikan kanssa esiintymässä, samana iltana juhlittiin itsenäisyyttä Kenolla ja Marjalla. Huomenna on koulussa kansanmusiikki-matinea ja odotan innolla tätä kaikkea.

Iittala muuten päätti lopettaa mustikansinisen lasin tuotannon. Just ku me oltiin tämä väri valittu meidän väriksi. Jos joku siis meille välttämättä ostaa joululahjoja, otetaan mielellään mustikansinisiä isoja 3 dl juomalaseja ja vernalaseja varastoon!

Oikeen stressitöntä joulunalusaikaa!

Raahessa tällä kertaa. Tulin viikonlopuksi taas käymään äitin ja isän luona näin isänpäivän kunniaksi. Meillä oli myös uudistuneen Välkkeen ensiesitys Raahesalissa, isänpäiväkonsertissa, jossa musiikkiluokat täyttivät 30 vuotta. Esitys meni kunnon harjoittelun ja ihan törkeän jännityksen jälkeen tosi hienosti ja meidät otettiin lämpimästi vastaan. Tilattiin esiintymisasutkin ja tuntui ihan juhlalta, ku ei tarvinnut lavalla ressata omasta ulkonäöstä. Koko konsertti oli näin musiikkikasvattajan silmin ihan valtavan hieno. Luokat kolmannelta ysiin esittivät kukin tosi hienot esitykset ja mikä riemu se olikaan huomata, että Raaheen on sponsoroitu tosi kalliitta soittimia ja oppilaat sai niin monipuolisesti osallistua tekemiseen. Ei pelkästään siis kuorolaulua! Eteenpäin on menty ja kovaa.

Isänpäivä on aina ollu merkittävä, niinku muutki tämmöset perheen merkkipäivät. Herätettiin iskä aamulla kakun ja laulun kanssa ja sitte mentiin porukalla kirkkoon ja syömään. Ilokseni näin myös kummisetäni perheineen syömässä ja sitten illalla myös konsertissa. He ovat mulle niin tärkeitä! Iltapäivällä poikkesin myös Anoppilassa juhlimassa ja sitten olikin jo menoa loppuilta. En tiedä muista, mutta mun isi on ainakin täydellisesti isänpäivänsä ansainnut. Ja ne jotka tuntee meidän isän, ei varmasti väännä vastaan!

Jäin vielä tätini synttärijuhliin 70 v. ja tänään lähtee sitte iltapäivällä juna taas Helsinkiin! On melkonen viikko tulossa esityksineen, yövieraineen ja festareineen! Koulusta nyt puhumattakaan, heh arkielämä on huomattavasti mielekkäämpää kuin viime vuonna, nähtävästi en osaa oikeen elää ilman tekemistä ja ohjelmaa! (enkä ilman Mikaa)

Kuulin myös ilokseni että hakee ihan hulluna tuttuja akatemiaan keväällä, SIISTIÄ.

Juha Tapion konsertti oli mahtava! Tykkään niin älyttömästi Juha Tapiosta. Se on mun makuun just sopivaa musiikkia, ei liian raskasta eikä myöskään pelkästään pliisua ja syviä sanotuksia. Juha Tapiosta alkoin tykkään joskus ennen riparia ku kuulin pari kappaletta sen levyltä. Nykyään Juha Tapion musiikki ei oo enää gospelia ja kuuntelenkin musiikkia ihan eri mielessä. Juha kertoo tosi hienolla tavalla parisuhteen ongelmista ja iloista. Semmosesta elämästä mitä itekki elää ja usein voi vaan samaistua sanoihin. Kuuntelen muutenki musiikissa usein ensiksi sanoja ja ku radiosta tulee ihan tarpeeksi pettämisestä, avioeroista, irtosuhteista ja kaikesta muutenki surullisista asioista kertovia biisejä, tuntuu että Juha Tapio laulaa siitä miten sitä parisuhdetta vaalitaan ja hoidetaan. Siksiki musiikki kolahtaa muhun ihan kympillä.  

Paluu arkeen on alkanut. Viikonloppu meni ihanasti löhötessä, ei olla Mikan kanssa pitkään aikaan oltu kahestaan täällä Helsingissä. Katottiin Lostin eka tuotantokausi loppuun. Se menee koko ajan vaan hämärämmäksi ja nyt onki mietinnässä kannattaako tulevia tuotantokausia katsoa. Oli joka tapauksessa kiva kattoa taas jotain sarjaa yhessä, nyt pitäis keksiä joku hyvä sarja katottavaksi? Ehotuksia? Pako ja Frendit on jo katottu.

Haluaisin tosi paljon syyä karkkia, etenkin salmiakkia ja juua kokista. Voi vitsit. Tämmöset vedot ja lakot alkaa aina jossain vaiheessa turhauttaa, mutta kyllähän tää itsekuria kasvattaa! eikä enää oo es kauaa jouluun, jollon tulee paussi että saa juoda kokista. ihanaa!

Ai niin, eilen oli vaalit. Käytiin äänestämässä ja aika vaikea on löytää omaa ehdokastaan täällä Helsingissä, Raahessa ois suunnastaan valinnanvaikeus monesta hyvästä ehdokkaasta. En kuulu mihinkään puolueeseen enkä osaa myöskään automaattisesti äänestää jotain puoluetta. Koitin tehä kaikki maailman vaalikoneet
ja tulokseksi tulee aina niin sillisalaattia. Loppujen lopuksi puolueiden vastauksissa tuntui olevan vain pieniä eroja. Mua kyllä kiinnostaa tosi paljon politiikka ja koitan ottaa selvää mikä puolue ajaa niitä asioita, mitä itekki haluaisin ajaa. Opiskelijana ja kahden eläkeläisen lapsena on toki eri näkökulma asioihin ku monella muulla suomalaisella, mutta en silti ymmärrä sitäkään että pelkästään köyhien asioita pitäisi ajaa. Usein ihmiset ovat tehneet myös työtä palkkansa eteen ja arvostan sitä. Jos tekisin hulluna duunia itekki niin ois kai sitä rahaa ihan eri tavalla. Näitä asioita vois miettiä loputtomiin ja varmaan mietinkin. Vaalien aikana oon jutellu tosi monien kanssa puolueista, vaaleista, äänestämisestä. Tuntuu että tosi harvaa opiskelijakaveriani asiat tuntuu kiinnostavan. Se on sääli, miten saisikin jokaisen miettimään että asiat ei vaan automaattisesti pyöri ja päätökset tapahdu vaan ite voi omalla äänellään vaikuttaa siihen minkälainen maa tämä Suomi on meille asua. Nojoo, tulipa taas pohdittua. Huomaan että monesti kirjotan tätä blogia ihan vaan selvittääkseni omia asioitani.

Onnea kaikille valtuustoon päässeille! Meijänki perheestä pääsi yks, jee!

Viime viikolla täytin siis 22 vuotta. Se ei oo vielä kovin paljoa ja hyvä niin. Muistan kun ennen aina halusin vaan vanheta nopeaa. Tottakai sitä vieläki haaveilee tulevasta, kyllähän se luo sisältöä elämään semmonen. Ois ihana ku ois omakotitalo, perhe, vähä vakaampi talous yms. Lopulta kuitenki nautin niin paljon tästä opiskelusta. Kesällä tein kahta työtä, välillä neljääki. Huomasin että syksyn lähestyessä odotin vaan että alkais opinnot niin sitte helpottas. Nytki oon haaveillu joulusta. Miksi en haaveile tästä hetkestä enemmän?

Maanantaina äiti lähti viemään mua Raahesta Vihantiin autolla.( Vihannissa on siis Raahen lähin juna-asema ja Vihannin ja Raahen väli on n.30 kilometriä.) Helsinkiläisille tiedoksi, että tie on siis mutkaileva, metsää on koko ajan ympärillä. Aamulla lähettiin ja oli vähä routaa maassa. Oli pilkkopimeää ja kappas vaan, lähettiin myöhässä. Äitin oli pakko ajaa lujaa ja voin kertoa että pimeys oli karmivan pelottava. Oon aina pelännyt ajamista, mutta harvemmin kyydissä olemista. Nyt ku missään ei oo hirviaitoja eikä oikeen näkyvää asutusta, tuntu matka ikuisuudelta ja rukoilin vaan ettei mitään käy. Juteltiin äitin kanssa onnettomuuksista ja siitä, että miksi sitä pitää paniikinomaisesti pelätä, sillä jos hirvi tulee niin se tulee. Sitten huomaan kuinka vasemmalla näkyy ikäänkuin neljä ihmistä käppäilemässä. Suoraan meidän auton eteen! Tietenkin minä olen niin fiksu, harkitseva ja etenkin kärsivällinen luonne, että aloin tapani mukaan suoraa päätä kirkumaan. Se aiheutti sen että äiti jarrutti ja siinä se oli, valtava hirvi, meidän silmien edessä. Hirvi oli niin suuri että sen maha ja jalat siinä näkyi, ei mitään päätä, sen verran korkea se oli (On se Komea eläin). Hetken elämä lipui vaan silmissä ohi, mutta kun mentiin pahki ( Pahki on siis sitä ku mennään jotain päin, törmätään), osuttiin vaan jalkaan. Pysyttiin tiellä ja jatkettiin matkaa. Hysteerinen itkukohtaus ja valtava hiljaisuus. Se oli lähellä. “Kiitos Taivaan Isä että ollaan elossa”. Kerkesin nippanappa junaan. Huoli jalkansa loukanneesta hirvestä yksin metsässä jäi huolettamaan, oli isku sen verran kova. Tajuttiin että nyt kun on hirviaika, niin mitä luultavimmin joku sen ampuu ja sitten se pääsee tuskistaan.

Ihmeellinen on tämä elämä. Asiat on pienestä kiinni. “Ei saa kirkua autossa kun ei itse aja.” Kappas ku siinä tilanteessa en kerennyt miettiä. Äiti ei ollut huomannu hirveä joten ilman kirkumista oltas todennäkösesti ajettu vaan suoraan pahki. Sen verran hitaasti hirvi löntysteli. Ei siinä paljoa joululomaa suunnitella jos huomenna en ookkaan täällä. Toki suunnittelen ja haaveilen edelleen, mutta tän viikon oon nauttinut joka päivästä ihan uusin silmin. Mikään ei pitkään aikaan oo tuntunut niin ihanalta ku oli palata junamatkan jälkeen kotiin ja päästä Mikan syliin. Tää viikko on kyllä antanutki paljon. Helmi oli torstai-ilta kun oltiin taas soittamassa siellä Ilkka Puhakan illassa. Tällä kertaa bändissä oli aivan huippuja ystäviä ja kaikenlisäksi parhaimpia soittajia vaan ikinä. Huomasin välillä vaan ku olin niitten soiton lumoissa, että kylmät väreet meni pitkin selkää. Oli aivan uskomatonta laulaa. Mulla oli myös neljä stemmalaulajaa tällä kertaa, kolme niistä oli nuoria miehiä! Mikäs sen ihanampaa yleensäkään on ku kuulla miesten laulavan ja voi miten ne laulokaan ihanasti! Illalla oli myös meidän koulun lauluyhtyeen debyytti ja sehän meni oikein mahtavasti. Poissa oli paniikinomainen jännitys. Ihana oli tunne siitä, että oon osa porukkaa ja se riittää niille. Mun ei tarvi tehdä yhtään enempää tai laulaa yhtään paremmin.

Projektina on siis nauttia tästä päivästä. Kiitollisin mielin alan nyt siivoamaan tuota valtavaa vaateläjää jonka heitin eilen olohuoneeseen. Mitä vaatteita pidän, mitkä menee varastoon, mitkä pois. Sitten ehkä uskallan herättää tuon suloisen miehen jonka varpaat pilkottaa peiton alta. Päästään yhdessä urheilemaan, syömään ja illalla Juha Tapion keikalle!

Tosi sekava teksti, mutta sekava on mun pääki!

Elämä on pyörinyt (ylläri pylläri) koulun ympärillä ja aika menee hurjaa vauhtia. Oon jopa vihdoin päässyt reenaan vähä klassistakin pianoa ettei se jää ihan unohduksiin. Tykkään tästä Helsingistä niin paljon enemmän ku viime vuonna. Siihen on montakia syytä. Mulla on uus asenne, mulla on uusia ystäviä, Mikalla on mulle aikaa ja jotenki on löytänyt paikkansa.

Oon ollut aivan liekeissä ku mulla on muutamassa aineessa Eeva-Leena Pokela, joka on ollut mun lapsuuden idoli. En tiiä muistatteko, mutta pikku kakkosessa oli niitä sormileikkejä ja kaikkia kivoja musiikkiohjelmia, niin Eevis oli niissä vetäjänä. Ajattelin aina pienenä että haluaisin olla tommonen ja se oliki iso syy miksi innostuin menemään muskariin, musiikkiopistoon ja musiikkiluokalle. Nyt jotenki aivan tippa linssissä miettii että tänne on tultu.

Ulkona on sininen taivas ja aurinko paistaa. Luin Sirpan päivityksistä että Rovaniemellä on luntaki ripotellut ja ainaki räntää, hullua! Kieltämättä ajatukset menee jo kohti joulua, sillä nyt jo harjoitellaan joululauluja joulukonserttiin ja joulukeikoille. Jotenki haluaisin silti nauttia syksystä. En oo koskaan osannut nähdä syksyssä mitään kovin hohdokasta, se on ollu mulle monesti semmonen välivaihe. Lokakuussa on toki mun synttärit ja se on ollu aina yks etappi vuodessa, mutta en oo ennen tätä syksyä kerennyt katselemaan luontoa ja ihmisiä. Vihreät, keltaiset ja punaiset puut näyttää upeilta auringon valossa ja illalla katulamppujen loisteessa. Kynttilät on aika huippu juttu ja kaakao!
Koitan nauttia myös elämän pienistä hetkistä. Tänään kivan ja energisen koulupäivän päätteeksi pelattiin Terin kanssa korttia koulun ruokalassa, joskin innostuin välillä liian äänekkääseen pelaamiseen, mutta se johtui myös tunnelatauksesta ja hetkellisistä onnistumisen riemuista, sillä lopulta hävisin kaikki pelit. Teri on ihan huippu. Illalla meijän paremmatki puoliskot liittyy seuraan ja on luvassa leffailta. Jee!

Stokkalla on hullut päivät ja se on pistänyt jopa kaupungin liikenteen sekaisin. Mika kävi eilen siellä ja teki jotain löytöjäkin. En ite oo uskaltautunut menemään sinne tungokseen, sillä väkeä on niiiin sairaasti. Ympäriä Helsinkiä heiluu keltaiset muovikassit ja se on omalla tavallaan niin hauskaa.

Karkki- ja limsalakko jaksaa muuten sairaan hyvin. En ois ikinä uskonut että pari kuukautta voi mennä näin helposti. Tottakai mieli tekee useinki, mutta olo on niin kevyt ilman sitä lisäainemäärää.
En tiiä miten Pasi jaksaa siellä Raahessa ilman tupakkaa, mutta tuun tarkistamaan tilanteen ens viikolla!

Oon koululla ihan liian pitkään vaan lorvimassa, mutta tämmöstä siis tänne tällä kertaa.
Oon onnellinen.

Perjantai ja odottelen koululla kohta alkavaa lauluyhtyetuntia. Oon ollut tämän viikon taas sijaisena englantilaisella koululla ja siellä on ollut ihan positiivisiakin kokemuksia. Ei se opettaminen itsessään enää pelota, mutta en silti tiiä nautinko siitä nyt niin erityisesti. Se koulu on kyllä kiva ja viihdyn siellä. Opettajat on mukavia ja saa puhua englantiakin. Muutenki oo saanut täällä Helsingissä hyvää enkun harjoitusta ku ystäväni Terihän on kaksikielinen ja sen kanssa voi vaan puhua aina englantia!
Oon tutustunut uusin ihmisiin täällä, erityisesti täytyy mainita Terin tyttöystävä Johanna, johon oon aivan ihastuksissani. On tosi kivaa että täältä on löytynyt pariskunta, joiden kanssa on huippua viettää aikaa ja tuntuu että heti vaan voi olla oma itsensä.

Tykkään tästä opiskelusta ja nyt tällä vuodelle oon asettanut kaikenlaisia tavoitteita ja se motivoi sitten harjoittelemaan enemmän. Erityisesti suuntaudun nyt laulamiseen kaikin puolin. Se on ollut selkeää alusta asti, mutta laulunopen kanssa tehtiin nyt kunnon suunnitelmat. Eiköhän musta vielä laulunope joskus tuu.

Oon ollut nyt joka torstai laulamassa Helsingin vanhalla kirkolla semmosissa Ilkka Puhakan ja Mirja Sinkkosen pitämissä sanan lähteillä-illoissa. Ne on ollut tosi kivoja ja ihmisiäki on paikalla aina reilusti toista sataa. Saan kuulla mahtavaa opetusta vaihtuvista aiheista ja musisoida mulle tärkeiden ystävien kanssa. Oon siis musiikkivastuussa Mikan kanssa. Nää illat on ollut niin tarpeellisia ja semmosia henkireikiä tänä syksynä, vaikka kuinka väsyneenä taaperran torstaisin koulun jälkeen kirkolle, sieltä tullessa hymy on herkässä ja lähden innolla kavereiden kanssa syömään tms. Idea siellä on, että Mirja luennoi 2 * 15 minuuttia tämmösen psykoterapeutin näkökannan johonki asiaan ja sitten Ilkka luennoi 2 * 15 minuuttia siihen teologisen näkökulman. Molemmat puhujat on harvinaisen taitavia ja hyviä, eikä oo vielä koskaan tullut aika pitkäksi. Sitten me välillä siellä soitetaan ja lauletaan. =)

Helsingissä paistaa aurinko, vaikka Mika onki Raahessa.

Heijjeee.

Helsingissä on oltu jo kohta kuukausi ja on aika jees fiilikset. Tänä vuonna kaikki tuntuu erilaiselta. Ensinnäkin jo iso muutos on se, että ollaan monesti iltaisin Mikan kanssa yhtäaikaa kotona, joka on aivan luksusta. Meillä oli heti aluksi täällä vieraana Jonne ja Maikki ja sen jälkeen äiti ja isi. Oli mukava majoittaa meillä tärkeitä. Äitin ja isin lähdettyä lauantaina sain vaan hysteerisen itkukohtauksen. Samanlaisen sain junassa lähdettyäni Raahesta elokuussa. En siksikään, että en tykkäisi olla Helsingissä, muutokset vaan tuntuu hurjilta ja etenki tänä vuonna ku tiedän että äiti ja isi on kahestaan kotona ja Raahessa ei tule käytyä ollenkaan niin usein kuin viime vuonna oopperan takia. Ihan jo rahasyistäkin.

Oon tutustunut moniin uusiin ihmisiin ja ettinyt uusia paikkoja missä käydä. Koulussa on ollut tosi kivaa ja huomaan olevani erilaisella asenteella ku viime vuonna. Kesä muutti mun ajatusmaailmaa valtavasti, nyt uskallan paremmin olla semmonen ku oon. Oon reippaampi ja se tuntuu kaikinpuolin vapauttavalta. Mulla on paljon koulujuttuja joissa oon ihan jäljessä muita ja koitanki reenailla ja saada asioita tehtyä. Voitteko kuvitella, huhtikuussa on jo meijän bändillä keikka tavastialla ja joka biisissä soitan eri soitinta ja kaikki pitää käydä läpi, laulu, rummut, basso, kitara, perkat yms. Onhan se pelottavaa mutta myös motivoivaa.

Eilen oli ekaluokkalaisten fuksiaiset. Kierrätettiin niitä rasteilla ja illalla muut jatkoivat sitte lavatansseihin, itse menin Mikan kanssa entä jos -iltaan. Yks rasti oli ku laulettiin Finlandiahymni rautatieasemalla, itse sain nakin johtaa, sillä huhut olivat kiertäneet että oon tehnyt sitä ennemminki.  Oli niin mahtava fiilis ku laulu kajahti upeasti rautatieaseman holveissa ja ihmiset pysähtyivät hetkeksi kuuntelemaan. Noin. 10 sekuntia ja ihmisiä oli valtavasti kuuntelemassa. Semmosia elämän huippuhetkiä ja vielä miesäänet mukana!!! Muutenki oli ilo nähä uusia koululaisia ja tutustua niihin.

Vieläkin tuntuu siltä että on pieni ja opettelee lentämään. On vaikeaa lähteä äitin ja isän huomista omaan elämään. Onhan se hienoa ja jokaisen täytyy ne askeleet itse ottaa, mutta tietoisuus siitä saa välillä olon vähän tuskallisen haikeaksi. Mulla on ollut ihana perhe ja siksi siitä on vaikea irrottautua.

Jotenki hyvä fiilis on kyllä, elämä on auki. Eilen kyllä tuli finlandiaa johtaessa semmonen olo, että haluaisin vaan laulaa, opettaa laulamaan, johtaa kuoroa ja ohjata musikaaleja. Ois niin kivaa. Sitähän tässä kyllä opiskelenki, että kaikki on mahdollista. Lohduttavaa on ollu huomata että niin monet miettivät samoja asioita täällä, harvoille ne suunnitelmat on selvät. Jotenki haluan antaa itteni Jumalan käyttöön, joten ei voi tietää mistä löytää ittensä viiden vuoden päästä.

Ostin muuten valkoiset keinonahkakorkosaappaat. Ne on ihanat, mutta niillä on välillä vaikeaa tallustella mukulakivien ja ratikkaraiteiden päällä. Päätin kuitenki opetella, on se sen arvosta. Ihana ku sitä saa välillä humputellakki.

Jos äiti ja isä, Janne ja Ella ja muut ystävät ois täällä niin elämä Helsingissä ois liianki hyvää ollakseen totta. Hyvä näin, Reeta kirjoitti blogissaan että oma asenne vaikuttaa niin paljon siihen miten viihtyy, eikä sitä viihdy sillä että haikailee vain ja masentelee ja ajattelee ettei mistään tuu mitään. Mun viime syksy meni vähän hukkaan vastaavissa ajatuksissa, tämä vuosi ei mene!!

Kivvaa syksyä kaikille.