sound of music

Viime torstaina Juulia tuli käymään meillä!! Se oli tosi kivaa ja oli ihana jutella ja jutella. Torstaina päätettiin myös lähteä Mikan kanssa kohti Raahea, jossa oltiin perillä perjantaina aamulla. Äiti tuli hakemaan meitä asemalta ja tuntui niin hyvältä halata pitkän ajan jälkeen. Nyt olikin eka kerta ku muuton jälkeen käytiin Raahessa pyörähtämässä. Raahe vaan tuntui jotenkin ihanalta, viikonloppuna siitä kerkeää ottaa kaikkia hyviä puolia irti. Kerettiinkin nähdä vaikka ketä! Perjantaina oli oopperaharkat noidille ja Marian kanssa koitettiin saada sujumaan aika vaikeitakin biisejä, mutta kuulosti kivalta vaikka olikin haastavaa. Olin myös mukana sinua odotetaan-tapahtuman housebandissa ja se oli kivaa vaihtelua. Ilta kului perheen ja ystävien parissa. Lauantaina oli Eemilin 7 -vuotis synttärit. Emppu on siis Mikan veljen poika ja vanhin tuosta serkusparvesta. Oli tosi ihanaa nähdä pikkuisia ja vähän isompiakin juhlijoita. Illalla vielä nuorteniltaan Pattijoelle, josta mulla jäi hyvä mieli. On aika kivaa, että on semmosia tyyppejä ku esim. Kippolan Janne joka vaan hymyllään kertoo että on tervetullut. Janne on aika ihana. Illalla vielä vietettiin ihan mahtavaa iltaa tyttöjen kanssa. Piiiitkästä aika sai jutella vaan kaikkea ja spekuloida tyttömäiseen tapaan. Ilman poikia. Oli terapeuttista ja just sitä mitä olin jotenkin kaivannut jo tovin. Tuntui niinku ois puhdistunut. On aika rakkaita ihmisiä siellä Raahessa, ikävöin jo nyt! Tulkaa pliis tänneki käymään. Sunnuntaina oli vielä solukin ja jotenkin jäi levollinen olo. Ai niin, kiva Enni!  Koko viikonloppu oli yhtä ihmisten kohtaamista ja hymyä, KIITOS! Yöjunalla tultiin ja nyt taas Helsinki. Pitäis alkaa itse laittamaan ruokaa ja tiskaamaan. Meneepä viikko kivasti ku on reissu takana jota muistella.

Ai niin! ku julkisesti tänne kirjoitin alkavasta karkkilakosta niin monien keskustelujen jälkeen ja Katin vahvistamana päätin aloittaa karkkipäiväsysteemin. Mietin kiduttavaa ideaa karkittomuudesta ja tajusin, etten oo ikinä lapsuuden jälkeen noudattanut karkkipäivää. Oon aina ollut täysin syömättä tai sitten syönyt koko ajan. Karkkipäivä on nyt lauantai ja toivon, että pystyn tämmöseen säännöllisyyteen, sillä mulle se voi olla vaikeampaa ku totaalinen kieltäytymnen. Peukut pystyyn! 

Nyt taidan alkaa ripustella uusia verhoja olkkariin!

Mahtavaa! Nukuin tosi pitkän yön, pitkästä aikaa! Nyt on jotenki tosi raukea olo. Oon pikkuhiljaa täällä järjestellyt asioita ja syönyt. Syömisestä tulikin mieleen, että oon tosi intohimoinen ruuanlaittaja. Se on periytynyt äitiltä, joka tekee maailman parasta ruokaa. Meillä ruuissa on ollut mausteita ja oon tottunut syömään hyvää ruokaa. Nyt kun ite kokkailen, niin maustan ja laitan sitä niin kauan, että se on tosi herkkua ja koska Mikalle pitää tehä toinenki ruoka päivässä, itsekin tulee syötyä enemmän ja koska ruoka on hyvää, tulee syötyä paljon. Pitäiskö siis tehdä pahaa ruokaa, ettei tulis syötyä liikaa? En varmaan muuten miettisi niin tarkkaan, mutta paino nousee hurjaa vauhtia! Ehkä vaan pitäis olla enemmän itsekuria.

Nyt meillä on makuuhuonessa verhot! Ja keskiviikkona saadaan verhot myös olohuoneeseen. Tuntuu huomattavasti helpommalta tämä elämä ja kotikin näyttää sievältä. On ollut kyllä melkoisen rento viikonloppu. Viime vuosi oli tosi hektinen. Olin viikot Oulussa ja lähes kaikki viikonloput Raahessa kuoron ja muiden menojen takia. Koko ajan oli muutosta ja tekemistä ja semmoinen löhöily jäi kyllä pois ja siksi varmasti sairastuinkin keväällä niin moneen tautiin. Nyt kun ei edes voi lähteä kovin usein rakkaaseen Raaheen, oon huomannut että viikonloppuna ei ole mitään pakkoa mennä mihinkään. Ja sitten ku menee johonkin se on yleensä vain jotain tosi kivaa. On luksusta ottaa päivä vapaaksi, kattoa Mikan vieressä frendejä DVD:ltä ja syödä meksikolaista kanaa.

Kuuntelen koneella Kolehmaisten veljesten tekemää hääbiisiä, jonka Juho laulo meidän häissä. Snif. Itkettää nykyään aina ku kuulen tämän. Häistä on jo aikaa, mutta silti monesti kaikki ihanat muistot palautuu mieleen. Tähän lauluun jotenki sisältyy se tunnelma ja asia mikä siellä oli. Ehkä se oli niin moniulotteinen päivä, ettei sitä edes pystynyt sisäistämään kerralla ja nyt niitä pieniäkin asioita pulpahtelee silloin tällöin mieleen. Mun uus koulukaveri Filippa meni viikko sitten naimisiin ja oli tosi jännää seurata sen valmistautumista ja hehkua. Tietenkin jokainen menee ajallaan naimisiin, mutta en voi kieltää sitä tosiasiaa, että ootan niin innolla ystävien vakiintumisia ja toivon, että pystyisin olemaan apuna niinku niin monet oli meille.

Pyykkihommat ei oo oikeen onnistunut. Meillähän ei ole omaa pyykkikonetta. Meille ei edes mahtuisi semmoista. Eli olemme päättäneet alkaa käyttämään pyykkitupaa joka vaikutti kaikinpuoli kätevältä järjestelmältä kuivaushuoneineen ja mankeleineen. MUTTA ei kaikki niin helposti käynytkään viime viikosta asti ollaan toivottu että saataisiin pyykit pestyä, sitten tajuttiin että tupaanhan pitää varata aika. Aikaa ei saanut kovin lähelle, joten otimme sitten ajan tälle viikolle. Otin oikeen sopivan ajan, mutta ku mentiin paikalle, siellä olikin koneet käytössä ja varaulistaa tutkiessani kävi ilmi, että varauslista mihin oltiin varattu, oli revitty, joten oli tehty uusi lista ja kaikki vanhat ajat unohdettu? OK? eli meillä ei ollutkaan enää varausta, kuinka ääliötä. Otettiin uusi aika sitten sunnuntaille ja aamulla herättiin kymmeneksi pesemään pyykkiä, mentiin sinne huomattiin että oltiinki varattu aika kolmeksi eikä kymmeneksi ja olin muistanut taas väärin, tämä oli jo kolmas kerta ku käytiin siellä pyykeinemme ihan turhaan. Noh, oma moka. Kolmelta päästiin viimein tupaan, mutta kappas! Huone oli täynnä lappuja että pyykkitupa ei vaan oo käytössä ja virtaa ei saa laittaa päälle??? soiteltiin jo asiakaspalveluun, mutta pah, ei ne sanonut muuta ku harmi. Tänään kokeillaan vielä paremmalla onnella, saapa nähdä. JOo, ketään ei varmaan kiinnosta meidän pyykkisekoilut, mutta ÄRSYTTÄÄ! ollaan sitte pesty nyrkkipyykkiä lavuaarissa.

En nyt keksi ollenkaan mitä muuta tänne kuuluu. Oon iloinen tosi monesta asiasta. Maailmasta kuitenki löytyy enemmän hyvää ku huonoa ku katsoo oikeen tarkasti.

Aika menee hurjaa vauhtia. Kaikkea mukavaa on tapahtunut  täällä Helsingissä, eilen oli jotenki erikoisen mukava päivä kun mulla oli täällä ensimmäinen laulutunti (jota olin pelännyt kauheasti) ja se mun opettaja on aivan ihana ja taitava. Se on mulle tärkeää, sillä laulu on se mitä eniten oon täältä odottanut. Oon ihan innostunut harjoittelemaankin uudella puhdilla. Eilen myös sain itseäni niskasta kiinni ja lähdin aamulla kahdeksalta alkavaan jumppaan, aamubicciin. Se oli hurjaa, varsinki ku täällä menee  matkoihin niin paljon aikaa, että jaksoin herätä. Mutta kaikki oli kyllä vaivan arvoista, jaksoin koko päivän ihan erilaisella reippausasteella. Taidan jatkaa aamujumppia jatkossakin. Yllättäen Mikko goes to heaven -yhtyeen Mikko olikin pyytänyt Mikaa soittamaan raamattuopistoiltaan täällä Helsingissä. Mentiin sitte sinne ja mulleki tuli yllättävä laulunakki n. tuntia ennen itse iltaa. Oli tosi kiva olla mukana auttamassa ja palvelemassa, varsinki ku ne soittajat oli kovin hyviä ja sen Mikon kanssa oli kiva laulaa.  Jotenkin eilen tuntui siltä, että alkaa asiat täällä jo järjestymään, eikä koko ajan oo alkukankeutta.

Sunnuntainaki oli kiva päivä, me oltiin Mikan kanssa Kokoilla kylässä ja siellä oli myös Jani-Matti ja Marianna sekä Jouni. Syötiin sienipitsaa (Antti ja Sussu oli käyny sienessä) ja pelattiin imagoa, oli tosi rento ilmapiiri ja hyvä olla vaan ja varmaan otetaan uusiksikin joku kerta. Viime viikko meni opetellessa kaikkea uutta ja perjantaina oltiin myös Jani-Matin kämpillä. On mukavaa että täällä on tuttuja. Kaipaan vaan ihan hirveästi tänne jotain ystävätyttöä, jonka kanssa vois vaan jutella ja jutella, kun se on mun tapa käsitellä asioita, puhuminen. Tai muutenki olla vaan. Ella ja Päivi tulee tänne tosin ens kuussa ja se on aivan mahtavaa. 

Mika väittää, että mulla on tippunu murre pois ja tilalle on tullut yleisempää kieltä ja muita murteita. Se on outoa, sillä ite en oo huomannu mitään eroa. Tosin täällä koululla ei oo ketään muuta pohjosesta, joten en ehkä kuule sitä murretta niinkään muualta. Ja mulle myös tarttuu tosi helposti kaikki murteet. VOI EI! Tykkään kauheasti Raahen murteesta, enkä haluais millään luopua siitä. Pitää varmaan enemmän olla skypellä yhteydessä kaikkiin Raahelaisiin, eikä vaan murteen säilymisen takia, vaan muutenki ois niin kiva kuulla kaikkia kuulumisia enemmän!

Ai niin, kiitos vaan kaikille rukouksista,  meijän iskän polvileikkaus onnistu oikein mainiosti ja myös parantuminen on ollut pikaista. Se on ihanaa ja helpottaa paljon. Pitäis kyllä mennä jo Raaheen käymään, että näkis vähän tilannetta sielläki. Junamatkat vaan ei oo mitään halvimpia. Ja meidän pitäis verhotki ostaa! Edelleenki siis eletään valkokankaalla naapureiden seuraillessa meidän elämää, mutta me saatiin jo olkkarin verhot tilattua eurokankaasta, siistiä.

Kukaan ei koskaan kuule mistään Mikan kuulumisia ku se ei käytä nettiä juurikaan. Eli Mikalla on tosi kivaa siellä opistolla ja siellä on paljon kivoja ja lahjakkaita tyyppejä. Kerranki Mika saa tehdä sitä mistä se tykkää ja missä se on hyvä : musiikkia ja raamattua. Vaikuttaa myös siltä, että siellä on oikeen päteviä opettajia myös musiikin saralla. Ja Mika on ollut tosi reipas mies ja ihana. On kivaa olla naimisissa.

Jees, saa pitää yhteyttä Mika & Elina Puhakka Klaneettitie 1 c 096 00420 HELSINKI 

Nyt on sitte vaihtunut syyskuuhun ja meillä näkyy edelleen televisio ilman digipoksia! Jee. Mika tulikin jo to - pe yönä tänne, se vaan soitti ja herätti mut yöllä ja käski avata turvalukon, oli kiva ylläri, varsinkin kun oli oottanut kovasti. Tosin mun yllätys meni pieleen, ku olin ajatellut siivota kämpän ja tehä jotain kivaa ruokaa. Mutta kiva näinki päin. Seuraavana aamuna huomasin olevani sairas. Tai siis flunssassa, tuntuu kuumeiselta (ei oo vielä mittaria) ja niistän olen tukkoinen. Sitä on jatkunut koko viikonlopun ja oonki nukahtanut nyt molempina iltoina ennen yhtätoista, ihan tähän sohvalle, automaattisesti. Burana tuntuu tehoavan ja se on mukavaa. Teetä ja hunajaa. Toisaalta on kiva olla sairas ku vertaa siihen viime kevääseen, ku olin sairas jatkuvalla syötöllä ja piti silti tehdä kaikkea enkä parantunut moneen kuukauteen. Nyt täällä on Mika, joka voi paijata mua ja kun ei oo mitään lauluesityksiä, eikä muutakaan mihin pitäis olla terve, niin voin sairastaa hyvällä omalla tunnolla. Ja kun näin on, niin on kiva käpertyä peiton alle sohvalle Mikan viereen ja juoda teetä. Luulenpa, että tämä on eka kerta kun sairastan rauhassa. Yleensä sairastun just ennen lauluesitystä tai koetta ja sitten koitan pakata itteäni parantumaan nopeasti, en makoile ja lepää vaan harjoittelen ja koitan selvitä, käytän kepposkonsteja, paranen hetkeksi ja keikan jälkeen sairastun kahta kauheammin. Eli nyt en valita.

Näin viime yönä unta jouluaatosta, meillä oli varmaan 40 vierasta, koko puhakan suku ja meijän perhe ja lähisuku. Sitten meijän vakipukki tuli ja ei tiennyt siellä olevan niin paljon väkeä ja mää koitin sille sipistä korvaan kuka on kuka. Tosi hämärää, mulla tuli samalla ikävä joulua. Joulu on niin ihanaa aikaa. Se on semmosta perheen juhlaa. Nyt vielä ku on kaks perhettä se on entistä jännempää ja jouluaattoja on kaks! Ollaan ostettu jo suurinosa lahjoista ja sekin osaltaan saa odottamaan joulua ja sitä ku saa antaa ne. Ja nyt tuo uni toi mieleen kaiken ihanan jouluun liittyvän. Mun ongelma on se, että ootan aina hulluna jotain ja sitte kaikki siltä väliltä menee ohi. Se on raivostuttavaa, ja vaikka kuinka tiedostan sen, niin näin se vaan on. Nytki oon odottanut kauan tätä muuttoa ja koulun alkua ja se on tässä ja nyt, miksi en jää nautiskelemaan tästä ajasta vaan alan odottamaan jotain joulua? hmm. Tässä on myös se ongelma, että kun kerkeää odottaa kauan, tekee älyttömästi odotuksia kyseiselle päivällä ja sitten voi joutua pettymään. Pitäis elää päivä kerrallaan. Kertokaa vinkkejä?

Meijän perheessä Mika nukkuu aina huomattavasti pitempään, vaikka mennään yhtäaikaa nukkumaan nytkin melko aikaisin, niin Herään itse viimeistään siinä yhdeksän tunnin jälkeen ja Mika nukkuu vaan tunteja ja tunteja lisää. En oo koskaan henkilökohtaisesti nukkunu 12 tuntia enempää ja sekin on tapahtunut TODELLA harvoin.  En ehkä ymmärrä, että tälläkin hetkellä Mika nukkuu tuolla kahdettatoista tuntia. Toisaalta on kai se hyvä, että on unen lahjoja.

Aloitan tänään karkkilakon. Kirjoitan sen tänne, että en sorru. Oon sortunut jo monta kertaa ja se on ärsyttävää, tiiän että se on johtunut siitä, etten oo aloittanut lakkoa tosissani. Nyt on toisin. Oon ennenki ollut useasti lakossa, miksi en pystyisi nytkin? NYt mun tavoite on olla lakossa jouluun asti. Se sokerin, lisäaineiden ja rahan määrä mitä nyt menee ku syön karkkia on valtava, haluan sen loppuvan. Uhmaan sinua SUKLAA! En halua olla näin riippuvainen karkista, vaikka ei kai se niin vakavaa edes ole. Mikan mielestä olen uskomaton herkkuttelija. Niin olen, voisin syödä karkkia aina. En kuitenkaan halua kiduttaa itseäni kokovaltaisella herkkulakolla, nyt jätän pelkät karkit pois.

Katsoin tulevan vuoden lukujärjestystä. Mulla ei koskaan ole ollut noin tyhjää lukkaria. Jonain päivänä saattaa olla yks tunti, toisena kaks, toisena kolme, pahimpina päivinä saattaa olla viis tuntia!!! ja kevätlukukaudella perjantait ovat vapaat, hulluutta! Tämä tarkoittaa sitä, että meille on varattu äärettömästi aikaa instrumenttien harjoittelemiseen. Eläköön, akateeminen vapaus! Ja on ihanaa, että nyt on oikeasti aikaa urheilla, soittaa ja laulaa ja olla sen kaiken lisäksi kotona. Kuvitella, että saan latinotansseista ja aerobicistäkin opintopisteitä. Se motivoi liikkumaan! Toisaalta tavoitteet, mitä oppiaineet meille laittavat ovat huimia, sillä akatemialle ei oo tultu vaan roikkumaan mukana, on pakko kehittyä ja reenata.

On ikävä ihmisiä, lähettäkää postia tai tulkaa käymään! 

NYt alkaa köyhät ritarit, voisin alkaa vesi kielellä seuraamaan mitä herkkuja ne laittaa! Nam.