äideistä parhain
No niin, en oo kirjoitellut vähään aikaan, sillä on ollut kaikenlaista säätämistä ja reissaamista. Oltiin raahessa viettämässä jonkinmoista syyslomaa ja oli tosi kivaa vähän irrottautua. Pääsi näkemään tuttuja ja vähän enemmän tuttuja ja olemaan perheen kanssa. Oon tässä muutamat viikot suunnitellu äitille synttäriyllätystä, sillä äiti on nyt 60 wee! Viime viikonloppuna sitten äiti, isi, Janne ja Ella saapuivat Helsinkiin ja perjantaina juhlittiin oman perheen kesken, laitoin ruokaa leivoin kakunkin ja kaikki tuntui olevan kovin tyytyväisiä ja kylläisiä.
Lauantaina sitten osallistuttiin koko perheen ja suvunki voimin Vanha Raahen 70-vuotis juhliin, jotka oli suuret ja hienot juhlat ja siellä sitten oli esiintymässä Poksin kabareeporukka jossa oli myös Ella ja Päivi jotka oli meillä yötä. Oli tosi kiva ilta jotenkin, vaikka suurin osa juhlijoista oli yli viiskymppisiä. Vasta kolmen aikaan päästiin kotiin yöllä ja seuraavana päivänä vielä äitin sisarukset puolisoineen ja me nuoret mentiin syömään ulos ja siellä sitten syötiin ja laulettiin ja kuultiin kivoja sanoja äitistä. Koko viikonloppu meni oikeen putkeen. Mulla on maailman ihanin äiti ja en ehkä koskaan osaa ilmasta sitä kiitollisuutta mikä on sydämessä.
Opiskelut koittaa rullata jotenkin. Pikkuhiljaa oon myös alkanut tutustumaan opiskelukavereihin, joita näkee aika harvoin kun yhteistä opetusta meillä on vähän,suurinosa on omaa harjottelua. Välillä haikeana muistelen lukioaikoja, kun joku muu oli laatinut oppitunnit ja opetussuunnitelmat. Kouluun mentiin myös tapaamaan kavereita ja samojen kaverien kanssa kului myös illat. Täällä on loppujen lopuksi tosi yksinäistä. Onneksi on kuitenkin Mika, se on parasta.
Vielä ei oo kylmä ollenkaan. Ulkona pärjää ilman pipoa. Nyt laulutunnille!