Heips!
Joskus sentään tän kiireisen kevään aikana pääsin päivittämään. Hommaa on ollut kamalasti ja riittämiin. Koulussa on ollut pari huimaa ja isoa tenttiä mitä varten annoin aikaa ja tein töitä ja oon nyt kyllä tosi onnellinen että tein! Tämä viikko on viimeinen viikko kun oon sijaisena ja se on surullista. Vaikka tuntuu ettei musta musaopee ikinä tuukkaan, oli tosi kivaa tehdä cinderella-projektia ysiluokkalaisten kanssa. Ne on niin taitavia ja aitoja. Ikävä tullee. Myös rahantulo loppuu enkä oo vielä kuullut mitään niistä kesätyöpaikoista mihin oon hakenut. Haluaisin niin kovasti saada kesätöitä, Raahesta. Ollaan siis suunniteltu Mikan kanssa, että oltais kesä Raahessa. Vielä on vaan auki mitä tehdään ja missä asutaan, mutta eiköhän asiat järjesty.
Voi, en es muista edellisiä päivityskertoja. Ollaan väännetty oopperaa Raahessa, se on ollut rankkaa mutta myös opettavaa. Oon semmoisessa roolissa johon en sovi ollenkaan ja sitten on ollut sen kanssa taistelemista. Tietenki pitäis ottaa kaikki haasteena ja plaa, mutta kaiken muun kiireen ohella on ärsyttävä masennella siitä ettei osaa mitään. On kuitenkin mukava nähdä miten oopperaa tehdään että siinä mielessä hyvä kokemus. Esitykset on jo ensi viikolla. HUI! Kivaa on ku oon tutustunut Mariaan paremmin ku se on mun noitapari ja se on tosi ihana tyttö.
Helsinki taas on alkanut tuntua kunnon kodilta. Meidän luokalla on aivan huippuja tyyppejä. Yhtenäkin iltana Sanna, Riitta ja Linda oli meillä kattomassa leffaa ja oli hirmuisen mukavaa. Myös yhteiset paineet tenteistä ja muista koulujutuista on yhdistänyt ja ollaan saatu musisoida ja reenata yhdessä, jonka ohessa on tutustuttu toisiin ja saatu jutella kunnolla. =) Äiti ja Isi oli täällä myös käymässä pääsiäisenä, se oli hauskaa. Oli auto ja aikaa ja mukavaa. Käytiin ikeassa ja valittiin äidin kanssa mun ja Mikan kotiin uus lipasto ja iiiso peili. Valkoiset. Ne on tosi kauniit ja vihdoin viimein viimeisetkin muuttolaatikot on saatu purettua ja kotona on huomattavasti mukavampaa olla! Mulla on muutenkin niin mahtavat vanhemmat ja mies. Ai niin! ja oon saamassa vieraita tänne helsinkiin. Elinahan oli täällä ja vietettiin huippuviikko maaliskuun alussa. Maikki tulee ylihuomenna ja Sonja tulee parin viikon päästä. Itekki näkee Helsinkiä eri silmin ku kiertää muitten kanssa.
Ai niin, täytyy kai mainita että tulin yöjunalla nyt helsinkiin, menin kouluun sijaiseksi ja nyt laulutunnin jälkeen ootan Mikaa että kerettäis nähdä hetki täällä kaupungilla ennen iltamenoja. Yöjuna ei ollutkaan tavallisen tylsä matka, vaan Maria V ja Antti J sattuivat samaan junaan ja vietettiin yön ekat tunnit ravintolavaunussa rentoillen. Oon alkanut tottua jo junamatkustamiseen kun oon käynyt useita pikavisittejä raahessa yksin, ton oopperan takia.
Helsinki alkaa näyttämään kauniilta ku aurinko paistaa.
TERVETULOA KESÄ nimimerkillä oon liian väsynyt pimeään.