sound of music

Oon käynyt kattomassa Mamma Mia! -elokuvan jo kahesti. Tänään haaveilen kolmannesta kerrasta, sen verran iloiseksi siitä tulin. On tavallaan kesän eka vapaa päivä, etten oo sopinut mitään tekemistä eikä oo mitään järjestettävää. Kesän? ulkona sataa vettä vaan ja tuoksuu syksyltä. Loman kuitenkin. Mika on jo lähtenyt takaisin Helsinkiin opiskelujen perässä, meen ite sinne ehkä viikon päästä. Ensin vähä kauhistelin sitä, ettei me saatukkaan mitään yhteistä lomaa, ei es viikonloppua että ois voitu mennä ja matkustaa, tai sitte olla vaan. Kun olin jo hautautumassa itseinhoon ja itkemässä itseni yksinäisyyden kuiluihin niin tajusin, että en voi jäädä murehtimaan, voin löytää iloa nyt muistakin asioista, vaikka tietenkin toivoisin että voisin viettää aikaa mieheni kanssa.Ollaan nyt vaan tehty niin paljon töitä molemmat, ettei oo jäänyt aikaa. Se ei oo meijän kummankaan vika ja ehkä rahasta on hyötyä sitten johonkin syksyn ja kevään tullessa. Päätiin siis ottaa ilon irti! Oon nähnyt kavereita muutaman päivän aikana koko kesän edestä ja nauttinut suuresti. Tutustunut myös uusiin tyyppeihin ja iloinnut vanhoista ystävistä. En oo ennen viittä päässyt nukkumaan moneen iltaan ja niin, mitä voin sanoa? Kiitos kaverit!

En vaan niinku käsitä naisten ajattelutapaa. (lue : omaani) Miksi se, että en laita ripsiväriä jonain aamuna voi pilata koko päivän, kaiken ja muuttaa olotilan niin kauheaksi ja sitten, ripsiväriä laittaessa koko maailma muuttuu ja lähden tanssien jatkamaan? Oikeasti, _sairasta_. Miksi sitä es jaksaa miettiä omaa ulkonäköään niin paljon? Miksi en osaa syödä sipsiä ja karkkia oikeen kunnolla joskus ja ajatella että olipa ihanaa? Miksi ne päivät ku hiukset on kauheimmat maailmassa ja muutun pojan näköiseksi on niin vakavia? Mitä väliä sillä oikeasti on? Miksi loukkaannun salaa siitä kun Mika sanoo kesken elokuvan Katherine Heiglin näyttäneen paremmalta hoikempana, Roswellin aikaan? Ois niin kiva ku oppis oikeasti ajattelemaan järjellä. Mulla esim on ripset! Ja muitaki ihokarvoja jotka suojelee mun ihoa ja kehoa. Pystyn nielemään ja maistamaan, nauttimaan karkin mausta, imeskelmään turkinpippuria pitkään ja kuitenkin puraisemaan sen liian aikaisin. Mulla on hiukset, ihan terveetkin vielä, toki ohuet, mutta onko siitä nyt jotain vakavaa haittaa tälle elämälle? JA EI, tämä olotila ei oo vaan silloin ku on menkat. Tää on ennen menkkoja, menkkojen jälkeen, ovulaation aikaa, ennen ovulaatiota ja ovulaation jälkeen eli aina. Vahingoittaakohan ketään muuta ku itseäni jos mun rinnat turpoaa ja maha kasvaa ja lantio leveää? Siis tietenki ne kasvaa aina vaan hetkellisesti sillon ku oon syönyt _jotain_ tai _mitään_ . Hohhoijaa tätä naiseuden riemua.

Raahe on tiiättekö paras paikka täällä maailmassa.

Tän lauseen heitti eräs oppilas tänään musiikintunnilla, kun kerroin afrikkalaisten tavasta laulaa työtä tehdessään. Nyt kun mansikanmyynti ja muut hommat on jääneet taakse, alkoi musaopen hommat viikon ajaksi. Eka kertaa tajusin suhtautuvani koko työhön ihan uudella tavalla. Ennen on jännittänyt, on pitänyt kovasti suunnitella ja miettiä. Nyt tuntui kuin oin oisin palannut sinne minne kuulunkin. Musiikin pariin, laulamaan, olemaan ihmisten kanssa. Päivät ovat hujahtaneet hetkessä ohi ja ehkä sittenkin mussa asuu pieni musiikinopettaja. Ei sillä, että sitä vielä osaisi, mutta nyt se kammottava tunne on poissa ja siitä työstä voi myös nauttia.

Näin juttulaisia sunnuntaina ja oli jotenki älyttömän rentouttavaa. Miten pienistä kerhotytöistä on voinut kasvaa tommosia naisia mun ympärillä? Ollaan siis tunnettu pikkutytöistä ja nähdään aina silloin tällöin, muutaman kerran vuodessa. Kaikki on ympäri suomea opiskelemassa ja sillon ku nähdään ei tunnu, että aikaa on kulunut, vaan  jatketaan siihen mihin jäätiin.  Huippuja yksilöitä jes jes.

On tullut oltua yksissä jos toisissa tilaisuuksissa esiintymässä, useimmiten Elinan kanssa. Elinan kanssa on niin helppoa tehdä musiikkia. Sovitukset, maut ja muut menee yksiin eikä tarvi miettiä vireitä tai muita ongelmia. Tärkein on vaan se yhteinen tekeminen ja muut asiat tulee sivussa. Pidettiin kirkossa pienimuotoinen konserttikin lauantaina. Ystävyys on vaan jotain niin ihanaa ja pelkään jo hajoilemista kun kohta ollaan taas tuhannen kilometrin päässä toisista.

Meijän sukua on taas ollut koolla. Äiti ja kolme muuta sisarusta kokoontui yhteen eilen illalla. Voitteko kuvitella, kaks paria on ollut naimisissa 50 vuotta, yks 43 ja äiti ja isi on 25. Se on aika moinen määrä yhteisiä vuosia. Kun tietää että yhteinen eläminen ei ole ruusuilla tanssimista monestikaan vaan iloa on vaan otettu irti pienistä arjen hetkistä. Seurasin iltaa sivusta, katsoen ilmeitä, hymyjä, katseiden vaihtoja. Mitä kaikkiea noihin vuoteen on mahtunutkaan ja siinä ne on, toinen jatkaa toisen lauseita. Suoraa puhetta, “oo sinä ny jo hilijaa”, lempeää leperrystä ” rakas jatka sää tästä.” Härskiä huumoria. En käsitä sitä miten elämä vaan menee. Kauanko saan vielä kuunnella miten sillon ennen vanhaan, kuinka pian ite oon puhumassa niin omille lapsille. Huh.

Oon jotenki ihan tunnekuohussa. Oon ihmetellyt elämää, syntymää, kuolemaa, ollut huolissani muutamista ystävistä ja tajunnut etten voi pelastaa maailmaa, onneksi voin tehdä pieniä asioita, jotka voi muuttaa edes hetken. Mitä mää muistelen 50 avioliittovuoden jälkeen? Elämä on tehty elettäväksi. Eilen kävin ostamassa seurueelle kymmenen pitsaa, onneksi niitä on jäljellä, meen nimittäin syömään niitä NYT.

Miksi sitä aina haaveilee paremmasta???

tai en nyt ihan vaikene.

Oon ollut aika hiljaa täällä blogissa. Oon tehnyt paljon töitä ja kaikennäköstä ja tuntuuki että on niin hankala sitten kirjottaa tänne jotain ku kuitenkin aina on kiire. Kesä sulkee oveaan, mutta loma on vasta alkamassa. Huomenna on mun VIIMEINEN työpäivä mansikanmyynnissä. huh. Oon viikon vielä Poksin sijaisena musiikissa, mutta se ei es tunnu työltä enää. :D 

Kesään on onneksi mahtunut kivoja juttuja työn ohella, tykkään aina tehä listoja, joten teenpä nytkin..

- Mika. vaikka Mika on on ollu Himangalla tän kesän, ollaan me vietetty aikaa yhdessä enemmän ku koko vuonna yhteensä. Tuntuu että alkaa pikkuhiljaan oppia elämään toisen kanssa. oon myös ollut monessa mukana Himangan seurakunnalla, se on ollut kivaa ja onki pyörinyt päässä pitäiskö mun hakeutua sille alalle, ehkä ei kuitenkaan, vaikka välillä tekis kovasti mieli. Mulla on ihana mies.

- Pellekahvila. Vaikka kahvila oliki mun kesätyö oli se myös ihana kokemus muiden joukossa, uskomatonta miten sitä saa omat silmät avautumaan ja näkemään kuinka ihanaa työtä tekee pellet!

- Pahkasalot, asuin satunnaisesti tänä kesänä Mikan siskon, Katin, perheen luona. Alkukesänä vielä enemmän. Kolme lasta, Lassi 7v, Veera 5v ja Saara 2v oli ihanaa seuraa ja huomasin kuinka helppo on vaan siellä olla. viululeiri veeran kanssa ja yhteiset keskustelut Katin kanssa kun lapset on jo nukahtaneet on ollut tärkeitä. Unohtamatta aamuja, kun herään siihen että kolme ihanaa lasta tulee mun sänkyyn.

- Bon Jovi. Vihdoin unelmamme täyttyi ja oltii Mikan kanssa laulamassa Stadionilla Livin’ On a Prayeria tuhansien ihmisten kanssa.

- Ystävät. Huippua kun on voinut olla vaan.

- Tauvo

- RYTTYLÄ!! Kesä huipentui siihen ku olin Ryttylässä viime viikon Life 08 tapahtumassa, Housebandissa. Samuel pyysi mut mukaan laulamaan ja määhän suostuin, sain töistäkin viikon vapaata ja lähdin junalla reissuun. Asuin samassa talossa neljän kivan pojan/miehen kanssa ainoana naisena ja musta kyllä pidettiin hyvää huolta. Viikon aikana kerkesi tutustua huippuihin tyyppeihin, luoda yhteisiä rutiineja, ylistää, nauraa, laulaa, hiljentyä, ruskettua, syyä karkkia, juoda limsaa, kattoa serranoita, kuunnella laadukasta opetusta, iloita, itkeä, huutaa, hermostua ja nauttia. Paljon mahtui mukaan. Erityisesti täytyy nostaa esille uus rumpalituttavuus, Leevi, josta tuli mulle hirmu tärkeä.

- Mansikat ja joskus jopa niiden myynti

- Äitin ja isin kotona asuminen ja perhe.

- Raahen kesä, joka nyt on vaan niin kaunis.

- Jumala

Alkaa olemaan jo kaipuu omaan kotiin Helsinkiin, vaikka hyvin viihdyn täälläkin. Luokkakaverit ja monet kivat asiat odottavat Helsingissä.
Haluaisin alkaa järjestämään juhlia!