sound of music

Helsinki yllättää, todellakin. Viime vuonna marisimme ystäväni Juhon kanssa, kuinka kaipaamme pohojoseen ja kuinka Helsinki ahistaa. Viimeiset viikot taas täällä uudella kotipaikkakunnalla on antaneet kaikenlaista uutta ja jännittävää ja ollaan oltu Juhon kanssa molemmat ihan pihalla siitä miten paljon Helsinki on yllättänyt. Sunnuntaina oli Terin ja Johannan kihlajaiset Johannan vanhempien kotona Espoossa. Oli mukava tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä niin paljon aitoja hymyjä ja onnellisuutta. Laulettiin siellä myös Haavan kanssa, mutta ei välillä meinannut tulla mitään ku meitä vaan niin paljon nauratti. Haava on siis tää meijän lauluyhtye, joka on meijän koulun kurssi ja siinä on Mirkku, Juho, Teri ja minä. Se on tosi mukavaa ja ollaanki lähdössä keväällä tekemään pieni kiertue meidän jokaisen kotipaikkakunnille ja kirkkoihin, joissa pidetään pääsiäisaiheiset konsertit. Haava on yks suuri kiitoksen aihe. Ei pelkästään laulun ja sen soinnin ja helppouden takia, vaan näiden ihmisten vuoksi. Aivan käsittämätöntä löytää uusia ystäviä täältä ja vielä semmoisia joiden luota ei halua lähtä pois ollenkaan. Yks ilo on myös se, kuinka taitavien musiikkojen kanssa saa tehdä yhteistyötä. Lauantaina oli Mikan mummon, Ainon, 80-vuotisjuhlat. Siellä oli mun kavereita soittamassa ja oli muutenki tosi kivat juhlat, Mikan koko perhe oli Raahesta paikalla ja Katin viishenkinen poppoo oli meidän pienessä kaksiossa yötä.

Muistan ku meidän häissä monet puhui siitä, että ku lähetään nyt Helsinkiin niin meitä revitään siellä moneen suuntaan ja paikkaan. “Muistakaa antaa aikaa myös itsellenne ja toisillenne.” Sillon mietin että mitä ihmettä, mehän varmaan kyhjötetään kotona kaikki illat. Nyt sitä huomaa, että on koko ajan kiire jo ihan koulun puolesta. Väsymisen merkkejä on rankasti näkyvillä, kun oon ottanut monenlaisia työjuttuja vastaan, että saa rahaa ja kokemusta. En oikeen tiedä mistä päästä hellittää. Parhaiten tän huomaa siinä, etten aamulla millään jaksa lähteä kouluun, vaikka jaksan herätä, ja ku oon koulussa en jaksa lähteä sieltä kotiin.

Ajattelin, että urheilu vois piristää ja auttaa tähän väsymykseen. Nyt oon intoa puhkuen katsonut netistä kaikkia mahdollisia urheilupaikkoja ja -mahdollisuuksia. Yliopistoliikunnan aikataulut ei mee yhteen meidän koulun aikataulujen kanssa niin se on sitte pois sulettu. Oonko valmis maksamaan 60 euroa kuussa ja sitoutumaan siihen vuodeksi? Uskon että urheilu on sen arvoista, tottakai. Mistä mää revin aikaa sille, hmm. Lenkille en tällä asuinalueella uskalla lähteä, tällä hetkellä kotijumppavideot on vieneet voiton, mutta kuka niitäkään aina jaksaa? Pitäis siis vaan tehdä päätös mihin panostaa ja minkä verran, ei parane kyllä valittaa ku on niin paljon mukaviakin juttuja täällä! 60 euroa vois saada ku ottas jonkun työn lisäksi, mutta sitte siihenki menee taas aikaa. Mietittiin Mikan kanssa mitä kaikkea vois tehdä ku ois es normaali-ihmisen tulot.  Eilen kuulin viisaan lauseen “Älä ole kateellinen niille, joilla on jotain mitä haluaisit, jos et ole valmis näkemään samaa vaivaa kuin he sen eteen”  Että nyt vaan opiskelemaan niin kyllä se työelämäkin vielä koittaa! Ja hyvänen aika, Suomessa saa opiskella ilmaiseksi ja valtio maksaa vielä vuokran ja ruokaakin.

Oo! Aurinko paistaa ulkona, pitää alkaa lähtemään kouluun ja sitten onki pitkä päivä edessä!